Yhdeksän vinkkiä kassaennustamisratkaisun tarjoamiseen.

TierneyMJ by Shutterstock, a man in a suit checking boxes in fornt of him with chalk

Pankit, jotka ovat jo jonkin aikaa tarjonneet kassaennustamisen ratkaisuja asiakkailleen ovat olleet pettyneitä alhaiseen kysyntään. Yleisin syy on ratkaisun myyminen väärin ja väärille ostajille. Pankkien tulisikin keskittyä erityisesti keskikokoisiin ja pieniin yrityksiin sekä ottaa mallia nopeasti kasvavien pilviohjelmistojen myyjiltä.

Tässä blogissa annan yhdeksän vinkkiä, joiden avulla onnistut myymään asiakkaillesi kassaennustamisen ratkaisun. Samalla lista voi toimia tarkastusluettelona, jos suunnittelet kumppanuutta kehittäjän kanssa.

  1. Tee ratkaisusta helppokäyttöinen

Helppokäyttöisyys tarkoittaa sitä, että käyttäjät kykenevät käyttämään ratkaisua ilman koulutusta tai ohjausta. Monet ratkaisut epäonnistuvat juuri tässä kohdassa, vaikka siihen keskittyminen olisi kannattavaa.

Ratkaisun helppokäyttöisyys säästää asiakkaan resurssien lisäksi myös omia resurssejasi, kun sinun ei tarvitse järjestää laajoja asiakaskohtaisia koulutuksia. Online-tuen antaminen on huomattavasti helpompaa. Jos siis suunnittelet kassaennustamisratkaisun tarjoamista asiakkaillesi, käytön helppouden tulisi olla korkealla ratkaisun vaatimuslistassa.

Mikäli tarjoat jo asiakkaillesi ratkaisua, joka ei ole käyttäjän näkökulmasta helppokäyttöinen, sen parantamiseen tulisi kohdistaa mahdollisimman suuri osa tulevaisuuden tuotekehitysresursseista. Pitäydy kannassasi, vaikka asiakkaat haluaisivat sinun kehittävän uusia toimintoja – hehän ovat henkilöitä, jotka osaavat jo käyttää ratkaisua.

  1. Tee ostamisesta helppoa

Myös ratkaisun ostamisesta tulisi tehdä asiakkaalle mahdollisimman helppoa. Saatat epähuomiossa hillitä mahdollisten asiakkaiden innostusta, jos heidän on odotettava ehdotusta jopa viikkoja. Asiakkaidesi tulisi pystyä ostamaan ratkaisusi JUURI NYT.

  1. Tee myymisestä helppoa

Jos myyntihenkilöstölläsi ei ole kokemusta kassaennustamisen prosesseista, voit olla varma, ettei kassaennustamisratkaisun myyminen ole heille helppoa. Sitä paitsi, perinteinen kasvokkain tapahtuva myynti on liian kallista tämän tyyppisen ratkaisun myyntiin.

Kun teet ostamisesta helppoa, teet myös myymisestä paljon helpompaa ja vähennät tarvetta kalliille myyntiresursseille. Jos tarjoat sivuillasi perusteellisen kuvauksen ratkaisun ominaisuuksista, demovideon, toimialakohtaisia viitteitä tarvitset vain hieman markkinointiresursseja automaattisen myynnin aloittamiseen. Näin kassaennustamisen myyjien pitää ainoastaan varmistaa kaikkien asiakkaiden olevan tietoisia tarjoamastasi ratkaisusta.

  1. Tee käyttöönotosta helppoa

Parhaassa tapauksessa ratkaisu ohjaa asiakasta käyttöönotossa oikeassa järjestyksessä. Tämä on perusolettamus nykyaikaisilta pilviratkaisuilta. Voit aloittaa tekemällä yksinkertaisen ja helpon käyttöönoton manuaalin asiakkaan tueksi. Käyttöönottoa helpottaa, jos tarjoat valmiita, toimialakohtaisia ennustemalleja. Tämän lisäksi asiakkaiden maksuliikennejärjestelmien sekä AR ja AP integroinnin tulee olla helppoa ja yksinkertaista. Sinun pitää varmistaa, että tilien saldot täsmäytetään automaattisesti ennusteiden kanssa. Mutta edes parhaat ohjeet ja apuvälineet eivät aina ole tarpeeksi. Sinulla tulee olla tehokas tiimi, joka auttaa proaktiivisesti asiakkaita käyttöönotossa.

  1. Automatisoi tilisaldojen täsmäytys

Varmista, että tilisaldojen täsmäyttäminen kassaennusteiden kanssa on automaattinen ja hienosäädetty prosessi. Kun asiakas ostaa ratkaisun, täsmäytyksen on toimittava välittömästi.

  1. Tarjoa ilmainen kokeilu

Jos ratkaisu on oikeasti helppokäyttöinen eikä käyttöönotto syö liikaa asiakkaasi resursseja, tarjoa ilmainen kokeilu. Se vähentää tarvetta isoille määrille myynnin vakuuksia. 

  1. Saa asiakas tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Yritysasiakkaiden näkökulmasta yksi suuri este kassaennustamisen ostamiseen pankilta on pelko siitä, että pankki pääsee käsiksi yhtiön ennusteisiin. Tee asiakkaallesi selväksi, että asiakastietoja tarkastellaan vain nimenomaisella luvalla – mikäli asiakas esimerkiksi haluaa konsultointipalveluja.

  1. Tunnista monipankkitoiminta

Sinun tulee ymmärtää, että asiakas tulee käyttämään myös muiden pankkien palveluita. Jos keskityt pelkästään asiakkaisiin, jotka käyttävät ainoastaan sinun palveluitasi, rajoitat huomattavasti ratkaisun potentiaalia ja hyötyjä. Tee siis muiden pankkien tilien lisäämisestä ratkaisuusi mahdollisimman helpoksi.

  1. Älä edellytä single-sign-on -piirrettä

Pankit ovat usein takertuneet siihen, että kassaennustamisratkaisuun kirjautumisen tulisi tapahtua pankin kassahallintaratkaisun välityksellä. Olisi kuitenkin hyvä huomioida, että kassanhallintaa käyttää useimmiten vain muutamat ihmiset, kun kassaennustamine on taas koko yrityksen laajuinen. Single-sign-on -piirteen jalkauttaminen hidastaa useimmiten prosessia. Kannattaakin siis aloittaa ilman sitä ja lisätä se myöhemmin, mikäli se on välttämätön.

Yhteenveto

Kaiken kokoisten yritysten tulee kehittää kassaennustamistaan. Suurilla konserneilla on yleensä jo ratkaisu käytössä, kuitenkin vaihtelevalla menestyksellä. Onnistutkin luultavasti paremmin, jos keskityt pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joilla on pienemmät resurssit. Tarjoamalla modernin pilvipohjaisen ratkaisun voit auttaa asiakkaita ratkaisemaan ongelmat nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Ota yhteyttä!

CashForecast, cashmanagement